Upeat ihmiset, ihana musiikki ja mielikuvituksen ylittävät puvut. -Lapinlahden Lähde
Kuin olisi istunut kuumana kesäpäivänä metsässä lammen äärellä kuunnellen luonnon meditatiivisia ääniä. Kaunista! -Lapinlahden Lähde
Upea tunnelma. Mielen ja sielun hoitoa parhaimmilaan. -Lapinlahden Lähde
Elämyksellinen esitys, huumaava musiikki, soljuvaa, mielenkiintoista, upeat puvut ja tanssi. -Lapinlahden Lähde
Aika tuntui pysähtyvän. -Suomen luontokeskus Haltia
Taide elämäntapana on leikkisää vuorovaikutusta, ja sellaisenaan tärkeää meille ihmisille. -Jenni Tieaho
Mielestäni taiteen taika on sen kyvyssä tehdä tavanomaisesta erikoislaatuista. -Johanna Pitkänen
Eräs lempisitaateistani kuuluu näin: "Luovat ideat ovat kuin maan povesta ilmestyvät haltijat, täytyy olla ystävällinen ensimmäiselle, jonka näkee." Tämä kuvastaa mainiosti myös Metsän väen syntyä. -Johanna Pitkänen